Mä olin kuvitellut, että mä olen valmistautunut toisen lapsen tulemiseen koska tämä raskaana oleminen on mennyt vähän siinä ohimennen lukuunottamatta tilapäisiä liikuntakyvyn menetyksiä, eikä mikään ole ollut kovin mullistavaa. I was so wrong.
Uutta tulokasta koskeviin toimenpiteisiin ryhdyin nyt, kun haikaran laskeutumiseen on alle kymmenisen viikkoa. Fiksu veto.
Aloin pestä vauvanpyykkiä. Äitiyspakkauksen vaatteet ja Junnulta seuraavalle kierrokselle säästetyt vaatteet kävivät pesussa ja odottavat nyt siististi viikattuina vauvan lipastossa. Samoin myös järjestelin lasten liinavaatekaapin ja otin jälleen esille kaikista pienimmät peitot ja pussilakat. Siinä sivussa suoritin myös jonkinlaista leväperäistä inventaaria aiheesta "mitä vielä pitäisi muistaa hankkia", mutta olen jo autuaasti unohtanut oliko jotain sellaista. Pikkuruisia bodeja kai ainakin. Kaiken muun lisäksi.
Sitten iski se paniikki. Noita miniatyyrivaatteita viikatessani tajusin, että jumalauta, kohta niiden sisällä on vaaleanpunainen, huutava ja puklaava ihmisen toukka. Sellainen joka ahnii maitoa kolmen tunnin välein ja sontii maailman ällöttävintä sinappipaskaa. Sellainen joka tuhoaa yöunet ja illistelee pelkillä ikenillä, sellainen josta ei taas ole juurikaan seuraa vuoteen.
Olen jo tottunut tuollaiseen parivuotiaaseen spedeen, joka asuu meillä ja kommunikoi jo ahkerasti. Ajatus pinkistä toukasta alkoi pelottaa. Samalla jotenkin tunsin huojennusta siitä, ettei toisen lapsen saamisen olekaan ihan niin läpihuutojuttu, vaan siihen liittyy vielä aivan samanlaisia ahdistuksen ja pelon tunteita kuin esikoiseenkin. Sillä erotuksella tosin, että tällä kertaa tietää selviävänsä hengissä. Ensimmäisen kohdalla en ollut ollenkaan niin varma siitä(kään).
Onneksi on olemassa listoja. Niihin ja niiden eri kohtien ruksimiseen voi vähän kadottaa epävarmuuttaan. Mulla on to do list, ostoslista ja lähtölista. Niin ja juhlalistat.
To do list sisältää sellaisia asioita kuten pese vauvan vaatteet, osta pinnasänkyyn uusi patja, pese tuplarattaat ja normivankkurit, pese sitteri ja turvakaukalo, käy apteekissa ja niin edelleen.
Ostoslistalla koreilevat yhä tuttipullot, tutit, pikkuvaipat, korvike, harsot ja puhdistuspyyhkeet. Ja jotain muuta sen sellaista sälää.
Lähtölistaan olen listannut sen, mitä minun pitää muistaa pakata sairaalakassiini. Omat vaatteet, vauvanvaatteet, tutit, miehelle puhtaat vaatteet (jos tulee paikalle suoraan töistä), viihdykettä, laturit, hygieniatarvikkeet, KARKKIA ja kaikkea ynnä muuta, jota nyt sattuu sairaalareissun aikana tarvitsemaan. Lisäksi lähtölista sisältää myös listauksen Junnun kassin sisällöstä, mitä tuolle tiitiäisille pitää pakata mukaan, kun joku sukulainen tulee sitä hakemaan lähdön hetkellä. Lisäksi listassa lukee äippäosaston, paikallisen sairaankuljetusfirman, Isimiehen ja potentiaalisten lapsenvahtien puhelinnumerot sekä muutama yleisluontoinen toimintaohje minulle, mikäli paniikki sattuisi iskemään kriittisellä hetkellä.
En kyllä toistaseksi oikein tiedä mitä se panikointi on, sillä vaikka voin olla hysteerinen murehtija ja etukäteen vauhkoilija, mä en ikinä mene tiukan paikan tullen sekaisin. Tai sanotaan näin, en ainakaan vielä toistaiseksi koskaan ole mennyt. Kertahan se toki on se kuuluisa ensimmäinenkin. Mutta eiväthän mun kylmät hermot mua nyt petä, tietenkään.
Ja koska rakastan listoja, on mulla myös listattuna h-hetken alla järjestettävien Junnun synttäreiden tärkeimmät asiat, kuten tarjoamiset sekä hankkimiset. Sekä alustavasti jo ristiäissälää, koska katsoin paremmaksi suunnitella niitä jo nyt kun vielä on rauha maassa. Kun olen yksin kaksivuotiaan kauhukakaran ja vastasyntyneen toukan kanssa Isimiehen ollessa maailmalla töissä viikot, on helpompi vain noudattaa valmiiksi laadittua toimintasuunnitelmaa kuin alkaa säveltämään vauhdista.
Vielä en ole kuitenkaan alkanut mihinkään sen suurempiin toimiin, esimerkiksi mitään en ole vielä pakannut, mutta senkin teen varmasti hyvissä ajoin. Ensi kuun loppuun mennessä aion delettää joka kohdan to do lististä ja ostoslistasta, jotta mun ei enää tarvitse tehdä muuta kuin odottaa h-hetkeä.
Kyllä vauvelin on hyvä meille tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti